Workshop: Unelmien vuosi – 12 askelta kohti unelmia

Unelmien vuosi on vuoden kestävä prosessi, joka sisältää näkökulmia ja omaan muistikirjaan/paperille tehtäviä pohdintoja. Ensimmäisen kuukauden aikana tehdään kartoitus. Seuraavat kuukaudet sisältävät alustuksen sekä kuukausi- ja/tai päivätehtävän.

Prosessi on suunniteltu kevyeksi näkökulmien ja pohdintojen herättäjäksi keskelle arkea. Esimerkiksi päivätehtävä voi olla havainnointia tai muutaman minuutin kirjoitusrutiini. Kuukausitehtävään voi varata esim. 30-60 minuuttia.

Unelmat harvoin toteutuvat nopeasti. Joskus niitä pitää pitää elossa. Tämä vuoden prosessi on sitä varten, ettet unohtaisi, mikä on sinulle tärkeää <3

Kuukausi 12: Anna mennä!

Olet tehnyt sisäistä vahvistumismatkaa pian kokonaisen vuoden. Olet ehkä murtanut joitain epäilyksiä, valanut itseesi uskoa tai saanut jotain itsellesi tärkeää nytkähtämään eteenpäin. Unelmasi on jo ehkä toteutunut tai sen toteutuminen tuntuu olevan lähellä. Voi olla, että unelman konkretisoituminen ei tunnu vielä olevan ihan lähellä, mutta tämän vuoden jälkeen jo hieman lähempänä. On sinun vuorosi antaa […]

Kuukausi 11: Hiljenny haaveisiin

Mitä jos et tässä kuussa pakottaisi itseäsi tekemään mitään ylimääräistä ja antaisit itsellesi luvan olla? Mitä jos tekisit tietoisen valinnan viettää hiljaisia hetkiä aina kuin mahdollista? Sen sijaan että katsoisit telkkaria, selaisit somea, lukisit kirjaa tai lehtiä, mitä jos vain olisit? Usein ajattelemme, että jotta asioita tapahtuu tai asiat etenevät, meidän täytyy valtavasti tehdä ja […]

Kuukausi 10: Elämän aikataulu

Olet jo ehkä huomannut, että elämä ei tanssi sinun pillisi mukaan – hyvässä ja pahassa. Asiat harvoin tapahtuvat silloin kuin itse haluaa. Ja usein kun katsoo elämää taaksepäin, voi todeta, että onneksi. Usein matkalla on tullut vastaan odottamattomia käänteitä, jotka ovat johtaneet odottamattomiin päämääriin. Joskus emme osaa omalla rajallisella mielellä edes ymmärtää kaikkea, mitä voisi […]

Kuukausi 9: Syvyyden luomisvoima

Siinä vaiheessa kun unelmat eivät enää ole pelkkää sanahelinää tai kokeilua, miltä unelma kuulostaa sanoiksi puettuna, on aika istuttaa unelma kehoosi. Ajatukset ja sanat ovat päässä, mutta syvemmälle kokemukseen pääsee, kun pääsee tuntemaan omaa unelmaansa koko kehollaan. Kun pystyt tuntemaan, miltä unelmasi tuntuu kehossasi, alkavat kätesi, jalkasi ja koko kroppasi elää jo unelmaasi. Samalla tuo […]

Kuukausi 8: On aika!

Joskus käy niin, että elämä on täynnä tekemistä. On paljon velvollisuuksia ja välttämättömyyksiä. Jossain kohtaa huomaa, että oikeastaan elämä koostuu vain asioista, joita muut odottavat. Missä on se hetki, jolloin voi hetkeksi istahtaa alas ja kysyä itseltä, mitä kuuluu ja missä nyt mennään? Vaatii joskus isoja ponnistuksia, että raivaa omassa elämässään itselleen aikaa. Saati omille […]

Kuukausi 7: Hyvän kierre

Näet sitä, mihin huomiosi suuntaat. Huonon fiiliksen kierre Huonona päivänä näkee kaiken sen, mikä menee pieleen. ”Miksi kaikki on mua vastaan?” ”Miksei mikään onnistu?” ”Kaikki menee päin seiniä!” Ihan kaikkiko? Näitkö kukkaan puhjenneen pionin puistossa? Oliko ilma raikas? Yrittikö joku parantaa päivääsi? Silloin kun olemme kietoutuneet huonoon fiilikseen, näemme sitä, mikä tukee omaa oloa. Ja […]

Kuukausi 6: Heipat puskemiselle

Yhdessä yrityskoulutuksessa joku kysyi: Mitä eroa on unelmalla ja tavoitteella? Lopulta kyse on tietenkin siitä, miten itselleen haluaa sanat selittää, mutta jako voisi olla tällainen: Unelma on syvältä kumpuava toive, jonka uskomme tekevän meille pitkällä aikavälillä hyvää. Tavoite on prosessi, jossa toive viedään loppuun ennakkoon päätetyllä tavalla. Unelmalla ja tavoitteella on molemmilla oma paikkansa ja […]

Kuukausi 5: Uteliaisuudesta unelmiin

Tässä kuussa avaamme aistimme ja uteliaisuutemme elämää kohtaan: katsomme, kuuntelemme ja aistimme elämää ympärillämme. Kun olemme uteliaita ja kiinnostuneita, alamme nähdä aivan uudenlaisia asioita. Kiinnostus tarkoittaa myös pysähtymistä kulloisenkin hetken tai asian äärelle ja huomion intensiivistä suuntaamista (läsnäoloa) hetkessä. Uteliaisuus ja kiinnostus ovat mielen taitoja, joita voi opittuaan käyttää milloin ja missä tahansa. Kun olemme […]

Kuukausi 4: Unelma-arki NYT!

Tämä hetki on kuin ovi niihin hetkiin, joita kaipaat tulevalta. Jos kaipaat tulevalta uusia ihmissuhteita, tässä hetkessä hedelmällisintä ei varmaan ole päättää joka ilta kaivautua yksin sohvan nurkkaan katsomaan puhelinta tai telkkaria. Jos haluaa olla tulevaisuudessa fyysisesti paremmassa kunnossa, parempi varmaan heti tehdä jotain pientä sen sijaan, että odottaa hetkeä, jolloin kaikki on täydellisesti pitkää […]

Kuukausi 3: Mahdollistako?

Tervetuloa elämä ja unelma! Varmasti meillä jokaisella on elämässä kokemuksia, jotka ovat saaneet meidät epävarmaksi tai epäuskoiseksi mahdollisuuksiamme ja unelmien toteuttamista kohtaan. Joillain on todella isoja ja syviä asioita menneisyydessään, toisilla pienempiä kompastumisia, jotka ovat saaneet elämän askelista hieman huteria tai varovaisia. Suhtautumisemme on siis loogista. Silti aiempien kokemustemme aiheuttama negatiivisuus ja/tai varovaisuus sulkevat mahdollisuuksia […]